Omakotitalo 100m2 – pohjakulutus paneelien kautta

Vanhassa rintamamiestalossa asuva nelihenkinen perhe haluaa säästää sähkölaskussaan. Perheen talo lämpiää öljyllä, mutta sähköllä toimivaa kodintekniikkaa on runsaasti. Tavanomaisten kodinkoneiden lisäksi kellarissa on iso arkkupakastin. Televisioita ja digibokseja on kaikkiaan neljä. Talossa on sähkökiuas.

Perheen vuosittainen sähkönkulutus on n. 10000 kWh. Sähkösauna on ahkerassa käytössä ja varsinkin talviaikaan se on suurin yksittäinen sähkönkuluttaja. Kesäkuukausina sähköä kuluu n. 10 kWh vuorokaudessa. Perhe on päätynyt hankkimaan aurinkosähköjärjestelmän. Peittääkseen mahdollisimman optimaalisesti kesäkuukausien pohjakulutuksen, perhe hankkii 8 paneelin (2kW) järjestelmän. Tällä järjestelmällä perhe on sähköntuotannon suhteen omavarainen kesäkuukausina päiväaikaan.

Järjestelmän avulla perhe pystyy pienentämään vuosittaista sähkölaskuaan 25%.

Omakotitalo 150m2 – omavaraisuutta sähköntuottoon

Nelihenkinen perhe haluaa pienentää sähkölaskuaan. Kodinkoneita on jo vaihdettu energiaystävällisiin malleihin ja valaistus pohjautuu led-tekniikkaan. Lämmityskuluja pidetään kurissa käyttämällä varaavaa takkaa, mutta sähköpattereita täytyy lisäksi lämmittää. Kodin viihde-elektroniikkaa käytetään aktiivisesti. Kosteissa tiloissa on lattialämmitys, mutta sauna lämpiää puilla.

Perheen vuosittainen sähkönkulutus on n. 12000 kWh. Tästä suurin osa menee lämmitykseen, mutta myös kesäkuukausina sähköä kuluu n. 15 kWh vuorokaudessa. Perhe on päätynyt hankkimaan aurinkosähköjärjestelmän. Saadakseen täyden hyödyn myös kevään ja syksyn aurinkoisista päivistä, perhe hankkii 18 paneelin (4,5kW) aurinkosähköjärjestelmän. Tällä järjestelmällä perhe on sähköntuotannon suhteen lähes omavarainen huhtikuusta elokuun loppuun.

Järjestelmän avulla perheen sähkölasku pienenee yli 40% vuodessa.

Omakotitalo 300m2 – helpotusta helteisiin auringosta

Etelärinteessä, aukean laidalla, seisoo jykevä kivitalo. Tässä 300 neliön talossa asuu 5-henkinen perhe, jolla sähköä kuluu paljon vuodenajasta riippumatta. Talvella lämmitetään ja kesähelteillä pidetään talo viileänä. Talossa on kodintekniikkaa ja viihde-elektroniikkaa runsaasti.

Perheen vuosittainen sähkönkulutus on n. 30000 kWh. Lämmittäminen talvella ja jäähdyttäminen kesällä muodostavat kulutuksesta suurimman osan. Kesäkuukausina sähköä kuluu n. 30 kWh vuorokaudessa. Perhe on päätynyt hankkimaan 24 paneelin (6 kW) aurinkosähköjärjestelmän. Tällä järjestelmällä talon ilmastointikone pyörii aurinkoenergialla. Toisaalta keväällä ja syksyllä aurinkosähköä riittää myös lämmitykseen.

Järjestelmän avulla perhe on pienentänyt sähkölaskuaan kesäkuukausina jopa 70%.

Kesämökki 50m2 – käyttösähkö auringosta

Nelihenkisellä perheellä on järven rannalla kesämökki, jota käytetään ahkerasti. Mökillä vietetään yleensä koko kesäloma ja siellä käydään viikonloppuisin usein. Mökillä on verrattain hyvä varustelutaso kodinkoneita. Jääkaapin, arkkupakastimen ja muiden tavanomaisten kodinkoneiden lisäksi varusteluun kuuluu televisio ja ilmalämpöpumppu. Mökin sähköpatterit pitävät peruslämpöä yllä.

Kesäaikana sähköä kuluu ilmalämpöpumpun viilentäessä sisätiloja n. 15 kWh vuorokaudessa. Viikonloppukäytössä sähköä menee hieman enemmän, lämmitystarpeesta johtuen. Koko vuoden sähkönkulutus on n. 8000 kWh, josta suurin osa menee peruslämmön ylläpitämiseen. Perhe haluaa olla sähkönkulutuksen suhteen omavarainen mökillä käydessään. Perhe on päätynyt hankkimaan 12 paneelin aurinkosähköjärjestelmän (3 kW).

Järjestelmän avulla kesämökin sähkölasku on pienentynyt vuodessa n. 30%. Kesäkuukausina laskutuskauden sähkölasku on saattanut olla jopa pyöreä 0!

Ota yhteyttä

Puhelin: 0449782250
Email: info@solarpro.fi
www.solarpro.fi

AURINKOENERGIAA HELPOSTI

SolarPro hoitaa kaiken puolestasi